keskiviikkona 5. marraskuuta 2008

Valta on vaihtunut Yhdysvalloissa: miten tästä eteenpäin?

Olen ollut täällä Yhdysvalloissa yli kymmenen vuotta. Olen nähnyt aikaisempia presidentinvaaleja, mutta nämä vaalit olivat ihan omaa laatuaan. Ensinnäkin, kansa on kyllästynyt tilanteeseen sekä taloudellisessa ja polittiisessa mielessä ja sen näki hyvin vaalituloksissa. Omistan yhdysvaltalaisen yrityksen, joten en ole vielä varma miten tämä tulee muuttamaan yrittäjyyttää täällä. Barack Obamaa on haukuttu sosialistiksi, mutta samalla hän on todennut että tulee auttamaan yrityksiä työllistämään ihmisiä, joten on liian aikaista tehdä mitään johtopäätöksiä. En aluksi uskonut että Obamasta voisi tulla presidentti, mutta viimeiset kolme kuukautta on osoittanut, että Obama tulisi voittamaan suurella marginaalilla. Näin myös sitten tapahtui. Kuten täällä on tapana sanoa: "Change is good". Uskon myös itse näin, ei pelkästään poliittisesti, mutta myös talouden osalta. Vaihtotaseen alijäämä on räjähtämässä käsiin ja minun perheeni tulee siitä maksamaan pitkällä aikavälillä. CNN.com kirjoittaa jo tänään miten tämä muutos tulee vaikuttamaan meidän lompakkoon.

Nokia E71 kerää hehkutusta maailmalla kuten kuuluukin

Totesin aikaisemmin blogissani, että Nokian uusi E71 tuntuu hyvältä kädessä ja että pääsin hypistelemään sitä käydessäni Suomessa pari kuukautta sitten. Itviikon mukaan Wired lehti on antanut sille neljä tähteä viidestä ja tämä on erittäin hyvä uutinen Nokialle. Se mikä minuun teki vaikutuksen, ja joka myös todennettiin Joel on Software blogissa, kännykän näppäimistö, näyttö ja HSPDA yhteensopivuus ovat kombinaatio joka on merkittävä tekijä. Blackberry ei vieläkään ole saanut uutta BlackBerry Boldiaan AT&T kauppoihin ja sama asia on Sony Eriksonin X1 joka on Windows Mobile 6.1 versioon pohjautuva ratkaisu. Motorola on tehnyt päätöksen keskittyä Windows ja Android alustaan ja unohtaa kaikki muut. Varmasti hyvä päätös heidän osaltaan. Kysymys jonka on avoin Nokian osalta on että miten Symbian tulee pärjäämään kilpailussa. Yritykseni tutkimusyksikkö tekee päivittäin tähän liittyvää tutkimusta ja on mielenkiintoista nähdä kommentteja mitä maailmalta tulee tämän osalta. En voi muuta sanoa, että elämä on ihanaa kun saa olla mukana todistamassa mobiliteettiin liittyvää kilpailua.